maanantai 13. maaliskuuta 2017

Halojata halloo se oon mie


👊Hei! Minun nimeni on Birgitta Grön, olen 19v ja asun Varkaudessa. Opiskelen kolmatta vuotta media-assistentiksi Savon ammatti- ja aikuisopistossa.

Leikin yleensä "tylsillä" tunneilla Photoshopilla.





Aloitan jääkiekon vihdoinkin muutaman vuoden tauon jälkeen. Tässä kuva vuodelta 2011.





Olen myös harrastanut kitaran soittoa muutaman vuoden, musiikkityylinä on rock/merry metal.


Olen myös hurahtanut autoilun maailmaan.



Olen eläin ystävällinen.









Perustin tämän blogin äidinkielen tehtävää varten, joka käsittelee kyseistä tehtävänkuvausta. 




After hours



Audiovisuaalista viestintää voi opiskella joko ammattikoulussa tai ammattikorkeakoulussa sekä avoimessa amk:ssa.
Ammattikoulussa opiskelu kestää aiemmasta koulutuksesta riippuen 2- 3 vuotta. laajuus on 180 opintopistettä. Koulutuksen jälkeen voit joko hakea jatkokoulutukseen ammattikorkeaan tai hakea töihin esimerkiksi valokuvaamoon tai perustaa oman yrityksesi. Peruspalkka on n. 3 000€

Ammattikorkeassa koulutus kestää 3,5 vuotta, josta valmistut tradenomiksi ja laajuus on 210 opintopistettä. Koulutuksen jälkeen olet pätevä oman yrityksesi pyörittämiseen.

Opiskelen kolmatta vuotta tällä hetkellä Varkaudessa Savon ammatti -ja aikuisopistossa. En edelleenkään pidä alaa omanani ja olen vaihtamassa alaa liiketalouteen. Työssäoppimassa olin toisena vuotena Soisalo-opistolla, enkä tykännyt siitä. Kolmantena vuotena olin työssäoppimassa Prismalla, jonka aikana kiinnostuin alasta.

Alalle sopii rohkea ja ulospäinsuuntautunut henkilö joka uskaltaa ilmaista itseään. Olen ihmisenä ja työntekijänä iloinen ja ystävällinen. En sovi alalle koska en pidä sitä omanani.

Jos olet rohkea ja haluat toteuttaa itseäsi, niin hae media-alalle.






Oman alan työllisyys

Työllisyys alassani?


Missä voin työskennellä? 

 Alani ammattilainen voi työllistyä esimerkiksi mainostoimistoon tai valokuvaamoon, hän voi aloittaa oman yrityksen, esim oman valokuvastudion. Yleisesti ottaen oman alan töitä on vaikea löytää, mutta mielestäni ei ole mikään mahdottomuus pystyttää omaa studiota jos resurssit riittävät.

Mikä minut ohjasi alalle? 

Omaa ammatinvalintaani ohjasi se että olen aina halunnut tehdä jotain jossa oin päästää luovuuteni valloilleen.

Mitenkä työllisyys on muuttunut?

Työllisyyteen on vaikuttanut mm. resurssit ja alasta tietämättömyys, nykyään työllisyyten vaikuttaa valokuvastudioiden sekä mainostoimistoiden määrä. Itse en ole vielä miettinyt töitä, aion hakea liiketalouteen sekä tietoliikenne alalle, mutta tulevaisuudessa toivon pystyväni tekemään esim kotisivuja ja muuta vastaavaa.  Alan kehittyminen näkyy valokuvaus kalustossa sekä tietokoneissa yms.

Mistäs minä töitä löydän?

mol.fi sivuilta löytää kyseisen alan töitä.
mol:n sivuilla ei tällä hetkellä ole kuin kolme työpaikkaa tarjolla: Stora Enso, Suomen pelastusarmeija, Opinahjo Oy.
Töitä ovat mm, avustaminen sähköisen viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä ja lomasijaisuuksissa,
verkkokoulutuksissa kouluttajan teknisenä apuna, editoida koulutustallenteet. 
Erilaiset markkinoinnin mainonnat tehtävät. 



maanantai 27. helmikuuta 2017

AVV historia ja kulttuuri

Oman ammattialan historia


1970-luvulla alettiin käyttää termejä joukkotiedotuskasvatus sekä audiovisuaalinen kasvatus. 1980-luvulla mediakasvatuksen teoriaa ja käytäntöä täydensi audiovisuaalinen kasvatus.
Mediakasvatus vakiintui käsitteenä 2000-luvulla, mutta koulujen opetussuunnitelmissa puhutaan medialukutaidosta. 
Todennäköisesti alasta on kehittynyt ammatti silloin kun keksittiin valokuvaamo, Valokuvaus Suomessa alkoi 1840-luvulla. Silloin valokuvaan piti nähdä vaivaa, nykyään valokuvaaminen on helppoa, ei tarvitse vain kuin löytää hyvä paikka ja painaa nappia. Kaikki tapahtumat joissa on saanut kuvata, ovat vaikuttaneet alaan.

Oman alan työpaikan tai työssäoppimispaikan historia ja kuttuuri

Soisalo-opisto, verso, työssäoppiminen

Kehittämistyöryhmän (2006 - 2007) tehtävänä oli selvittää mahdollisen verkostomuotoisen lastenkulttuurikeskuksen tarpeellisuus, toiminta-alue, kohderyhmä, lastenkulttuurin nykytila ja toimijat. Selvitystyö sai onnellisen päätöksen, kun seutujaoksen kokouksessa kesäkuussa 2008 perustettiin Soisalo -opiston alaisuuteen Varkauden - Pieksämäen seudun lastenkulttuurikeskus Verso.
Konkreettisesti Verson toiminta alkoi, kun taidekasvattaja Mervi Riikonen aloitti Verson lastenkulttuurikoordinaattorina elokuussa 2008 toiminta- ja kehittämissuunnitelman laatimisen, yhteistyötahojen kartoittamisen ja rahoitushakemusten teon.
 He järjestävät henkilökunnan kesken erilaisia virikkeitä, kuten veneretkiä. 

Tekemällä oppii 

Kuten yllämainitaan, itsekin opin mm kuvaamaan kameralla.